Oulun Kirjamessut valtaa keskustan vanhat arvokiinteistöt

Oulun Kirjamessut valtaa keskustan vanhat arvokiinteistöt 18.-20.10.2024 – ohjelmassa mukana useita kotimaisia huippunimiä

28.08.2024

Lokakuun puolivälissä järjestettävien Oulun Kirjamessujen ohjelmakartta tarjoaa herkkupaloja – samoin messujen sijainti keskeisellä paikalla parasta Oulua. Messut nostavat esiin Oulun kirjallisen historian tavalla, jota ei ole ennen nähty.

 

”Tuomme messut aivan Oulun keskustaan, sen historialliseen ytimeen.”, kertoo messujen projektipäällikkö Eija Honkonen.

Messutapahtumat levittäytyvät kolmeen keskustan arvokiinteistöön: kulttuuritalo Valveelle, Oulun Lyseolle sekä upeaan uusrenessanssinlinnaan, joka tunnetaan nimellä Oulun kaupungintalo. Näistä lyseon ja kaupungintalon peruskorjaukset on vastikään saatu päätökseen, eikä suuri yleisö ole vielä juurikaan ehtinyt nähdä niitä uudessa asussaan. Carl Ludvig Engelin suunnitteleman Oulun Lyseon kiinteistö on kolmikon vanhin, mutta muutkin ovat peräisin 1800-luvulta. ”Rakennukset sijaitsevat sadan metrin säteellä toisistaan, ja käynti messuilla avaa erityisesti vieraspaikkakuntalaisille aivan uuden näkymän Oulun historiaan. Mutta on tapahtumassa ja näissä rakennuksissa oululaisillekin ihmeteltävää”, iloitsee Honkonen.

 

Messut järjestää Oulun kirjailijaseura, joten laadukkaaseen kirjalliseen ohjelmaan kiinnitetään erityistä huomiota. Ohjelmistoa viimeistellään parhaillaan, ja esiintyjälistaan on vahvistunut jo useita huippunimiä. ”Paljastamme lisää nimiä syksyn mittaan”, sanoo Honkonen. ”Tässä vaiheessa voin kertoa, että saamme kuulla esimerkiksi myyntitilastojen kuningatar Satu Rämöä sekä legendaarista kirjailijaa Antti Tuuria.”

 

Lisää säpinää messuille tuo 15 000 euron arvoisen Botnia-palkinnon ehdokkaiden paljastus. Aiemmista vuosista poiketen ehdokkaiden nimiä ei julkisteta ennakkoon. Kahdeksatta kertaa jaettava Botnia kuuluu Suomen suurimpiin kirjallisuuspalkintoihin, ja se voidaan myöntää mitä tahansa kirjallisuuslajia edustavalle teokselle.

 

Messujen näytteilleasettajaosastot sijaitsevat pääosin Oulun Lyseolla, ja esiintymisiä järjestetään Lyseon lisäksi Valveella, jossa on myös erityisesti lapsille suunnattua ohjelmaa. Kaupungintalolla järjestetään suuri kirjallisuusteemainen paneelikeskustelu sekä messujen kutsuvieraille tarkoitetut kaupungin vastaanotto ja Botnia-gaala. Tarkempi messuohjelma julkaistaan syyskuun aikana. Messut järjestetään 18.–20.10. ja messulippuja voi jo nyt ostaa Ticketmasterista www.ticketmaster.fi/oulunkirjamessut

 

Lisätietoja osoitteessa oulunkirjamessut.fi sekä

 

Oulun kirjailijaseuran toiminnanjohtaja Tuomo Heikkinen (mm. messuohjelmisto)
050 347 4470

 

Lataa tiedote täältä »

« Takaisin uutisarkistoon

Pohjoista kirjallisuutta ovat tukeneet: