Puolen Suomen merkittävimmän kirjallisuustapahtuman ohjelma on julkaistu

Puolen Suomen merkittävimmän kirjallisuustapahtuman ohjelma on julkaistu

25.09.2024

Oulun Kirjamessujen aika on lokakuun 18-20. päivä ja nyt sen täydellinen ohjelmakartta on julki! Messut ovat pullollaan kotimaisen kirjallisuuden huippunimiä. Oulun Lyseon kolmella esiintyjälavalla, Kaupungintalon juhlasalissa ja Kulttuuritalo Valveen Valvesalissa on nähtävillä lauantain ja sunnuntain aikana seisemisenkymmentä eri ohjelmaa, joissa sivutaan niin rauhaa kuin runoilija Eeva Kilpeä, kuinka päästään esikoiskirjailijaksi tai tullaan viininjuojiksi.

 

Tarjolla on keskusteluja niin Itämeren ja Perämeren tilasta, reissuruuasta, kirjallisuuden kääntämisestä kuin tyttöydestä.

 

Myyntilistojen kuningatar Satu Rämö saapuu paikalle Jakob-dekkarinsa kanssa, samoin Maaret Kallio puhumaan kirjastaan Mielenrauha (WSOY). Messuilla avataan Oulun kaupungin Euroopan lukevin kulttuuripääkaupunki 2026 -kampanja sekä julkistetaan Botnia-palkintoehdokkaat.

 

Merellisessä Oulussa Jari Saarnio ja Annika Hytönen puhuvat kirjasta Jari Saario. Soutaja (WSOY) sekä Antti Tuuri kirjastaan Yksinpurjehdus Hankoniemen ympäri (Otava). Lisää messujen herkkupaloja kannattaa poimia messuohjelmasta. Lasten ja nuorten ohjelmaa on tarjolla Kulttuuritalo Valveella, jossa voi nähdä esimerkiksi J. S. Meresmaan keskustelemassa Hirviöhoitola -sarjan pohjalta (Karisto) tai jututtaa Kaisa Paastoa Prankestainista (Tammi). Paikalle odotetaan sunnuntaina myös Suomen ainoaa Aku Ankan piirtäjää, Kari Korhosta.

 

Messuilla tapahtuu myös varsinaisten messupäivien ulkopuolella: Valveen kahvilassa perjantaina kello 16 on messujen avajaiset ja Sanan ja runon malja -hankkeen keskustelu. Kauko Röyhkä esiintyy messujen perjantain iltaklubilla Skuugi Darlings -yhtyeensä kanssa Pop up -näyttämö Klonkassa ja lauantaina hänet löytää Lyseolta puhumassa tositapahtumista ammentavasta dekkaristaan Rakas äiti (Docendo). Lauantain Kirjamessuklubin Oulun kirjailijaseura järjestää puolestaan Snooker Timessa Huutomerkki ry:n kanssa.

 

Kaikkien kirjanystävien puolesta sanomme syli avoinna:

Tervetuloa Oulun Kirjamessuille!

 

Katso messujen koko ohjelma tästä:

www.oulunkirjailijaseura.fi/oulunkirjamessut/ohjelma/

 

Messujen lipunmyynti on jo käynnissä Ticketmasterissa osoitteesta ticketmaster.fi.

Lisätietoja täältä.

 

Oulun kirjailijaseuran toiminnanjohtaja Tuomo Heikkinen
050 347 4470


Oulun Kirjamessujen projektipäällikkö Eija Honkonen
044 231 2250

 

Lataa tiedote täältä »

« Takaisin uutisarkistoon

Pohjoista kirjallisuutta ovat tukeneet: