JULKILAUSUMA
Oulun kirjailijaseura ry
Uusi kirjallisuusfestivaali 23.9.2016
Kirjallinen kulttuuri polarisoituu
Tänään, Uuden kirjallisuusfestivaalin päivänä, Oulun kirjailijaseura ry ja sen hallitus esittävät palavan huolensa seuraavista asioista:
Vaikka oululainen kirjallisuus elää kohisevaa nousukautta, se ei näy alueen kirjailijoiden teosten myyntiluvuissa. Oulussa on enemmän aktiivisesti työtä tekeviä ja julkaisevia ammattikirjailijoita kuin kenties koskaan, mutta samaan aikaan kaupungin ympärivuotisesti toimivien kirjakauppojen määrä on laskenut käytännössä yhteen ja kirjastojen määrärahat ovat pienentyneet. Mistä johtuu, että yksi käyrä menee ylös, ja toinen alas?
Vastaamme: se johtuu kirjallisen kulttuurin polarisoitumisesta. Emme tarkoita tällä polar-sanan pohjoista ulottuvuutta, emmekä aaltoliikkeen tietynsuuntaista värähtelyä, vaan tarkoitamme sitä vastakkainasettelua, joka maamme kirjallisessa kentässä tällä hetkellä vallitsee.
Yhtäällä kotimaisen median huomio niin pohjoisessa kuin etelässä kohdistuu säteileviin tähtiin – niihin kirjallisiin komeettoihin, jotka kirkkaina kiitävät sanataiteemme taivaalla. Toisaalla jätetään täysin huomiotta alati kasvava joukko himmeänä tuikkivia Atlaksen tyttäriä, plejadien joukkoon kuuluvia pieniä puurtajia, joiden hehkua tuskin havaitsee ilman voimakkaasti suurentavaa teleskooppia. Ja kuitenkin: taivas on epätäydellinen ilman niiden kaukaista tuiketta. Myös niitä tarvitaan.
Oulun kirjailijaseura toivoo, että erityisesti paikallinen media suuntaisi entistä tarkemmin hehkuvat haukansilmänsä ja tykyttävät teleskooppinsa niihin alueen kirjailijoihin, jotka plejadien uupuneen isän tavoin kannattelevat oman taivaansa kantta – vaatimattomina, arvokasta työtään tehden. Samalla esitämme haasteen, että Oulun viimeinen kirjakauppa nostaisi oululaisten kirjailijoiden teokset näkyvästi esille – vaikkapa erityisellä esittelypöydällä, johon kyllä riittäisi esille pantavaa. Oulun kirjailijaseuran jäsenmäärä lähestyy kuuttakymmentä, ja seuran jäseniltä ilmestyy vuosittain useita kymmeniä laadukkaita runo-, novelli-, proosa- ja tietoteoksia. Useat kertovat Oulusta ja sen lähialueista, monet taivaasta joka kaartuu yllämme, ja kaikki tästä yhteisestä universumista, johon meidät on lähetetty taivaltamaan.
Me kirjoitamme, jotta paremmin ymmärtäisimme tätä kaikkea – ja me ansaitsemme lukijamme. Aivan kuten lukijat ansaitsevat meidän kirjamme.
Oulun kirjailijaseura ry
Hallitus
Oulun kirjailijaseura on Oulun alueen ammattikirjailijoiden edunvalvonta- ja tukijärjestö. Sen tarkoituksena on edistää Oulun ja Pohjois-Pohjanmaan ammattikirjailijoiden työskentelymahdollisuuksia, rakentaa seudulla toimivien kirjailijoiden yhteisöä sekä ajaa alueen kirjailijoiden etuja.
Lisätietoja www.oulunkirjailijaseura.fi ja puheenjohtaja Antti Leikas, p. 040 5666 862
Lataa julkilausuma pdf-muodossa.