Uusi kirjallisuusfestivaali 13.-14.9.2019 - ohjelmisto
Tänä vuonna Uuden kirjallisuusfestivaalin ohjelmisto muuttuu kansainväliseksi, kun festivaalia tähdittää ruotsalainen kirjailija Kicki Sehlstedt. Kahden päivän aikana järjestetään monipuolisia tilaisuuksia, joissa kirjallisuusohjelman lisäksi on myös musiikkia. Pop-up-kirjamessut valtaavat Kauppakeskus Valkean Kesäkadun lauantaipäivänä. Messuilla julkistetaan tämänvuotiset Botnia-palkintoehdokkaat. Lisäksi festivaalilla julkistetaan viisi kirjaa. Uuden kirjallisuusfestivaalin järjestää Oulun kirjailijaseura ry.
Perjantai 13.9.2019
Klo 16 Literature Goes Afterwork
Konst O. Deli, Kulttuuritalo Valve, Hallituskatu 7, Oulu
Oulun kirjailijaseura ry:n puheenjohtaja, kirjailija Antti Leikas avaa Uuden kirjallisuusfestivaalin.
Lauri Hirvosen Pei ja Ryhveli pelastajina -lastenkirjan (Mäkelä, 2019) julkistaminen. Avaruusveljekset Pei ja Ryhveli rakentavat jotakin superhuikean siistiä. Pei ja Ryhveli haaveilevat olevansa palopelastajia. Kun varastosta löytyy neljä rengasta, kaksikko rakentaa tietenkin ikioman palomenopelin. Kulkuneuvossa on niin nosturi, pompputyyny kuin majatarvikkeetkin. Mutta mitä ihmettä letkusta pitäisi tulla? Ennen kuin ongelma ratkeaa, ensimmäinen pelastustehtävä odottaa! Avaruuskoira Turre haaveilee olevansa susi ja katoaa yllättäen metsään. Pei ja Ryhveli pelastajina on tarina suurista unelmista ja uskosta niiden toteutumiseen. Lauri Hirvonen on oululainen lastenkirjailija. Pei ja Ryhveli pelastajina on hänen kahdeksas kuvakirjansa, minkä lisäksi Hirvonen on tehnyt sarjakuvia ja kirjoittanut lastenromaanin. |
|
|
Anuirmeli Sallamo-Lavin Pieni povauskirja -kirjan (Gummerus, 2019) julkistaminen. Ennustaminen ja tulevaisuuteen katsominen on kiinnostanut ihmistä kautta aikojen. Tässä puolileikkisässä kirjassa povataan - katsotaan kädestä, ennustetaan kahvinporoista, opitaan korteista povaamisen taito, tulkitaan numeroita ja tutustutaan viehättävään Lenormand-povaukseen. Nämä viattoman leikkimieliset huvitukset ovat mainio tapa viettää aikaa yhdessä, hauskaa ja antoisaa viihdettä tai kenties myös keino itseymmärrykseen, ajatusten suuntaamiseen ja toisten auttamiseen. Anuirmeli Sallamo-Lavi on suomentaja, toimittaja ja kirjailija. Hän kutsuu itseään viestintuojaksi ja välittäjäksi tiedostetun ja tiedostamattoman välillä. Sallamo-Lavi on kouluttautunut muun muassa Englannissa spiritualistisessa Arthur Findlay Collegessa, ja kertoo kokeneensa jo lapsena outoja asioita, niitä henkimaailman juttuja. Pieni povauskirja on hänen kahdeksas kirjansa.
Tilaisuuteen tervehdyksensä tuo tanssitaiteilija, koomikko Johanna Keinäsen roolihahmo Tyyne Kettunen - suomen virallinen eläkeläinen. Tyyne Kettunen on tullut suurelle yleisölle tunnetuksi SOTE-aiheisista Youtube-videoistaan. Ohjelmassa on myös skumppajoogaa, jossa nostetaan malja OuDance-festivaalille! Afterwork toteutetaan yhteistyössä JoJon järjestämän OuDance-festivaalin kanssa.
|
|
|
Klo 17 Jeesuksen saappaanjälki -sarjakuvanäyttelyn avajaisetOulun kaupunginkirjasto, Sarjasto (3. kerros), Kaarlenväylä 3, Oulu Näyttely koostuu Harri Filpan ja Jarmo Stoorin Jeesuksen saappaanjälki -sarjakuvaromaanin (Nispero, 2019) materiaaleista. Sarjakuvanäyttelyssä pohditaan teoksen syntyprosessia ja sen suhdetta alkuperäisteokseen. Mukana näyttelyssä on otteita sekä sarjakuvaromaanista että samannimisestä novellikokoelmasta. Avajaistunnelmissa teoksen käsikirjoituksesta vastaava Jarmo Stoor ja piirrokset loihtinut Harri Filppa tarinoivat teoksen syntyyn liittyneistä tunnelmista. Näyttely on esillä Sarjastossa 17.11.2019 asti. Tilaisuuden järjestää Oulun sarjakuvakeskus. |
||
Klo 18 Mulkeroiden iltaOulun kaupunginkirjasto, Pakkalan sali, Kaarlenväylä 3, Oulu Iivana Julma määräsi aikoinaan nykyiselle Punaiselle torille ison padan, jossa oli kiehuvaa vettä. Padassa hän keitti elävältä kaikki ne, joita piti vastustajinaan. Mitä enemmän yksittäinen ihminen on valloittanut, alistanut ja tappanut, sitä todennäköisemmin hänelle pystytetään patsas. Oman maan suurmies ja sankari on yleensä naapureidensa pahin rikollinen. Tietokirjailija Ari Turunen kertoo Mulkerot-teoksestaan (Into). VTL Ari Turunen on kirjoittanut useita suosittuja tietokirjoja, jotka käsittelevät ihmisten tapojen historiaa ja maailmankuvien muutoksia. Hänen suosittu tietokirjansa Ettekö te tiedä kuka minä olen? Ylimielisyyden historiaa on käännetty monille kielille. Turusta haastattelee FT, tietokirjailija, Suomen Tietokirjailijoiden Oulun ja Kainuun aluevastaava Petri Laukka. Tilaisuuden järjestää Suomen tietokirjailijat. Klo 18 Jeesuksen saappaanjälki -sarjakuvaromaanin julkistaminenTähtitornin Kahvila, Linnansaari 1, Oulu. Harri Filpan ja Jarmo Stoorin Jeesuksen saappaanjälki -sarjakuvaromaanin (Nispero kustannus, 2019) julkistaminen. Poikkitaiteellisessa kirjallisuutta, musiikkia ja sarjakuvaa yhdistävässä esityksessä äänessä ja sanoissa on Jarmo Stoor, soittimissa ja sävelissä Heikki Hallanoro sekä sarjakuvissa Harri Filppa. Jarmo Stoorin käsikirjoittama ja Harri Filpan kuvittama sarjakuvaromaani Jeesuksen saappaanjälki pohjautuu vuonna 2012 ilmestyneeseen Stoorin samannimiseen romaaniin. Kirja kertoo kaksitoista tarinaa siitä, mitä Jeesukselle tapahtuisi, jos hän ilmestyisi täysi-ikäisenä ja tunnistettavana hahmona jouluaattona eri puolille maailmaa. Sarjakuvaromaanissa nuo tarinat on sarjakuvan keinoin päivitetty tähän päivään. Jarmo Stoor ja Heikki Hallanoro esittävät teokseen pohjautuvan kappaleen sekä muuta aiheeseen sopivaa Latistajien tuotantoa Harri Filpan piirtäessä sarjakuvaa esityksen aikana. Harri Filppa on oululainen sarjakuvantekijä, joka toimii myös Oulun Sarjakuvakeskuksen toiminnanjohtajana ja Oulun Sarjakuvafestivaalin taiteellisena johtajana. Häneltä on ilmestynyt viisi sarjakuvateosta ja teoksia on käännetty useille kielille. Filppa tunnetaan parhaiten teoksesta Kuolema meidät erotti (Pokuto, 2017), joka oli ehdolla sekä Sarjakuva-Finlandia-tunnustuspalkinnon että Botnia-kirjallisuuspalkinnon saajaksi vuonna 2018. Jarmo Stoor on kirjailija ja kulttuurin monitoimimies, jolta on ilmestynyt kaksitoista kaunokirjallista teosta. Stoorin kirjoja luonnehditaan hersyvän humoristisiksi ja lämminhenkisiksi. Stoor on nimetty Arto Paasilinnan (Jäniksen vuosi, Ulvova mylläri) kirjallisen perinteen jatkajaksi ja usein hänet on myös rinnastettu Arto Salmiseen (Turvapaikka, Varasto). Heikki Hallanoro on tähtitieteilijän koulutuksen saanut käsilläkävelevä kulkuri ja muusikko-kirjailija. Hänen erikoisalaansa ovat soivat romaani-kirjat, joiden jokaisella luvulla on laulu. Heikki on säveltänyt musiikkia paitsi muiden kirjailijoiden romaaneihin, myös omaansa. Heikiltä on ilmestynyt kiitelty toinen studioalbumi Huurrehelmet hänen romaaniinsa Viivalla perustuen. |
||
Klo 20 KirjallisuusklubiTuba - Food and Lounge, Mannenkatu 2, Oulu Jukka Tervon RUNOT-kirjan (BoD, 2019) julkistaminen. Teos sisältää Tervon julkaisemat runokirjat Zerkalo (1995), Ei koskaan, aina (1997), Kaksitoista sinistä kuuta (2007), Kurt Cobainilla oli masu kipeä (2008), Ämpärin räminä (2009) ja Heräämisiä suuren kellon sisällä (2013) sekä runon romaanista Mariaanien haudalla (2017). Tervon kanssa keskustelee tuomiorovasti Satu Saarinen.
Aapo Kukko: Sosialisti ja nihilisti -kirjan (Arktinen Banaani, 2019) julkistaminen. Sosialisti ja nihilisti on sarjakuvaromaani kahden sotatraumojensa kanssa painiskelevan taiteilijan matkasta Italiaan ja itseensä. Keski-ikäinen runoilija-sosialisti ja nuori kuvataiteilija-nihilisti kohtaavat toisensa Helsingissä alkuvuodesta 1948. He saavat päähänpiston lähteä yhdessä maailmalle, pois talvisesta Suomesta. Miesten alkuperäinen ajatus on löytää toimivaa sosialismia maailmalta, mutta molemmilla on lähtöön myös omat syynsä. Matka Italiaan halki Euroopan katkeilee monin paikoin ja lopputulos onkin jotain muuta kuin se, mikä alkuperäisenä tavoitteena oli. Kertomus perustuu osittain runoilija Arvo Turtiaisen ja kuvataiteilija-kirjailija Henrik Tikkasen elämänvaiheisiin. |
|
|
Kirjallisuuskeskustelussa keskustelevat ruotsalainen kirjailija Kicki Sehlstedt sekä hailuotolainen kirjailija Kati Hiekkapelto. |
Kicki Sehlstedt. Kuva: A-L Ahlström.
Kati Hiekkapelto. Kuva: Otava Oy. |
|
Klubin päättää hypnoottista etnoa soittava Anne-Mari Kivimäki & Palomylly, jossa soittavat jouhikkovirtuoosi Pekko Käppi, viulisti Piia Kleemola ja kontrabassossa Ville Rauhala. Yhtye soittaa musiikkia Karjalan tanssimailta, niin että karmuuni laulaa, pokoiniekat nousevat ja lanteet heiluvat Kontokin kulmilla. Yhtye tulkitsee ja tunnelmoi musiikkia Kivimäen uudelta Ilja-albumilta, joka julkaistiin keväällä 2018.
Klubin juontaa Oulun kirjailijaseuran toiminnanjohtaja Tuomo Heikkinen. Oulun Energia on tukenut klubin järjestämistä.
|
Anne-Mari Kivimäki & Palomylly. |
|
|
||
Lauantai 14.9.2019Klo 11 Kicki Sehlstedt: Älä silmä pieniOulun kaupunginkirjasto, Pakkalan sali, Kaarlenväylä 3, Oulu Ruotsalainen kirjailija Kicki Sehlstedt kertoo Älä silmä pieni -romaanistaan (Like, 2019). Kyseessä on monivivahteinen rikosromaani verkon vaaroista. Tukholmalaiset koulutytöt Matilda ja Amanda etsivät netin seksisivustoilta hyväksyntää, rakkautta ja rahaa. Aikuiset miehet tarjoavat heille jotain aivan muuta. Pian vaaralliset leikit muuttuvat hengenvaarallisiksi. Nuoriin tyttöihin kohdistuviin rikoksiin perehtynyt tutkija murhataan, ja tutkiva journalisti Aida Svantesson ja kriminologi Kajan Berglund alkavat selvittää tapausta. Tukholman yöstä ja pimeästä verkosta paljastuu maailma, jossa hallitsee vahvimman laki. Kirjailijaa haastattelee kirjallisuudentutkija FT Kasimir Sandbacka Oulun yliopistosta. Tilaisuus pidetään englanniksi. |
||
|
||
Klo 12 Juhana Unkuri & Veikko Tiitto: Nuori mies maailmalle lähti
Oulun kaupunginkirjasto, Tapahtumatila Laituri, Kaarlenväylä 3, Oulu. Letkeän lämminhenkinen ja monitasoinen Nuori mies maailmalle lähti -romaani (Unkuri&Tiitto/ Valkeakoski-Media) tarjoaa näköalapaikan 1960-luvun lopun Suomeen pohjavireenään yhteiskunnalliset kehityskulut ja ilmiöt. Parikymppinen Heikki Käiväräinen suuntaa kesällä 1968 Kainuusta Helsinkiin tarkoituksenaan aloittaa opiskelut Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa ja toimittajan työt opiskelijalehdessä. Teos havainnoi tarkkanäköisesti niin kainuulaisen maaseudun kuin urbaanin Helsingin elämää, paikoin puolidokumentaarisesti. Kirjassa kerrotaan myös 1960-luvun lopun Oulusta. Romaaninteossa on hyödynnetty aikalaismuistoja ja muuta tutkimuksellista otetta. Paneelikeskustelussa kirjailija Veikko Tiitto ja FM, väitöskirjatutkija Essi Jouhki Oulun yliopistosta pohtivat 60-luvun henkeä ja ilmiöitä Karjasillan seurakunnan kulttuuripastori Juha Vähäkankaan johdolla. Oululainen trubaduuri Markus Pätsi tarjoaa aikakauden musiikillisia tunnelmia. Oulunsalolainen Veikko Tiitto on ollut aiemmin tekemässä kirjoja muun muassa Irwin Goodmanista ja Jamppa Tuomisesta. Uudessa romaanissa hän on hyödyntänyt lapsuusvuosiensa sukulaisvierailuja Kainuuseen. Helsinkiläinen Juhana Unkuri on perehtynyt vapaan toimittajan työssään moniin Suomen lähihistorian populaareihin aiheisiin. Helsingin yliopistossa tekemässään gradussa hän käsitteli mm. 1960-luvun lopun kotimaisia yhteiskunnallisia ilmiöitä. Oululainen Essi Jouhki on erikoistunut tutkimustyössään nuoruuden ja 60-luvun kokemushistoriaan. Parhaillaan hän viimeistelee tutkimusta teinikuntatoiminnan muistamisesta ja historiasta. |
||
Klo 13-16 Pop-up-kirjamessutKauppakeskus Valkean Kesäkatu, Isokatu 25, Oulu Pop-up-kirjamessuilla julkistetaan tämänvuotiset Botnia-palkintoehdokkaat. Palkinto jaetaan tänä vuonna kolmatta kertaa. Palkinto myönnetään vuosittain kaunokirjalliselle teokselle, jonka tekijä vaikuttaa tai on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta. Palkinnon suuruus on 10 000 euroa. Palkintosumman lahjoittavat Oulun kaupunki ja Osuuskauppa Arina. Messualueella kirjailijat myyvät kirjojaan. Ohjelma: Klo 13.00. Tervetuloa. Oulun kaupungin viestintäjohtaja Mikko Salmi. Klo 13.05. Saaga Klo 13.15. Kicki Sehlstedt: Älä silmä pieni (Like, 2019). Kasimir Sandbacka haastattelee. Klo 13.30. Lauri Ahtinen: Eropäiväkirja (Like, 2019). Klo 13.40. Oulun kirjailijaseura ry:n puheenjohtaja Antti Leikas kertoo Botnia-palkinnosta. Klo 13.50. Botnia-palkinnon raadin puheenjohtaja, kirjallisuuden professori Sanna Karkulehto. Botnia-raati esitellään. Klo 14.00. Botnia-palkintoehdokkaiden julkistaminen. Pia Kaitasuo haastattelee. Klo 14.30. Saaga Klo 14.40. Mikko Moilanen: Suomen pyövelit (Docendo, 2019). Pia Kaitasuo haastattelee. Klo 14.50. Jere Vartiainen lukee runojaan. Klo 15.00. Katariina Vuori kertoo tietokirjoistaan. Pia Kaitasuo haastattelee. Klo 15.10. Lauri Hirvonen: Pei ja Ryhveli pelastajina (Mäkelä, 2019). Klo 15.20. Saaga Klo 15.30. HurHurin taikashow
Klo 16 Sara Wacklinin Oulu palaa-paneelikeskusteluOulun kaupunginkirjasto, Pakkalan sali, Kaarlenväylä 3, Oulu Oulun teatteri ja Oulun kaupunginkirjasto järjestävät Sara Wacklinin Oulu Palaa- näytelmän ensi-illan kunniaksi paneelikeskustelun. Paikalla ohjaaja Hanna Ojala, Tiina Kinnunen ja Riitta Mäkelä. Paneelin vetää kirjastopalvelupäällikkö Heidi Karhu. Wacklinin Oulu palaa on koskettava, pysäyttävä ja ajatuksia herättävä tarina luokkaeroista, sukupuolieroista ja vallasta. Se on tarina vapaudesta, oikeuksista, velvollisuuksista sekä niiden puutteesta. Se on tarina sisäisistä ja ulkoisista kahleista, jotka meitä sitoivat 200 vuotta sitten ja jotka sittemmin ovat väistyneet. Vai totuimmeko vain niiden puristukseen?
Klo 17 Karjalaisia satuja aikuisilleRavintola Karjatupa, Rehulantie 1, Oulu Kalevalaisessa hengessä Karjasillalla. Lukijoina Hannu Kangas ja Eero Suvilehto. Musisoijana Risto Pääkkönen. Tule kuuntelemaan tarinoita hiiristä, virsuista, akoista ja ukoista! Tuokion kesto noin 45 minuuttia. Vapaa pääsy. Järjestäjä: Ryhty Kollektiivi |
Saaga. Kuva: Liina Lauri. |
Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Tuomo Heikkinen
tuomo.heikkinen@kirjallisuudentalo.fi
050 347 4470
www.oulunkirjailijaseura.fi/festivaali
Aiemmat festivaalit 2018 2016 2017 Etusivulle